Kategoria: Kirjoitukset
-
Asunnottomuus kääntyi kasvuun – Helsinki ei saa kääntää selkäänsä haavoittuvimmille
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Helsingissä tehtiin hyvää työtä asunnottomuuden vähentämisessä esimerkiksi asunto ensin -mallin avulla. Tuoreimmat tilastot osoittavat kuitenkin huolestuttavaa käännettä: asunnottomuus on jälleen kasvussa. Erityisesti nuorten, naisten ja piiloasunnottomien määrä on lisääntynyt. Piiloasunnottomuus tarkoittaa tilannetta, jossa henkilö joutuu turvautumaan esimerkiksi tuttavien sohviin tai tilapäismajoitukseen ilman pysyvää kotia. Asiantuntijoiden mukaan hallituksen tekemät sosiaaliturvaleikkaukset ovat osaltaan…
-
Ratsastus on alakouluikäisten tyttöjen suosituin harrastus – mutta miksi sitä tuetaan niin vähän?
Ratsastus on yksi tyttöjen suosituimmista harrastuksista, mutta silti julkinen tuki lajille on huomattavan vähäistä. Helsingissäkin verorahoja käytetään poikien suosimiin lajeihin, kuten jäähalleihin ja jalkapallohalleihin, mutta ratsastuskoulut ja tallit pyörivät pääosin yksityisten yrittäjien varassa. Tämä tarkoittaa, että ratsastustuntien hinnat nousevat korkeiksi – Helsingissä ratsastustunti maksaa keskimäärin 51 euroa, mikä tekee lajista monille liian kalliin. Tallien pyörittäminen…
-
Startup-rahoitus ei jakaudu tasapuolisesti – naisperustajat jäävät yhä sivuun
Maria 01:n tuore raportti paljastaa karun totuuden kasvuyritysen tasa-arvon tilanteesta: naisyrityksiä on kaikista jäsenyrityksistä 15 %, mutta naiset saavat vain 1,4 % kaikesta rahoituksesta. Eniten rahoitusta keräävät kasvuyritykset, joiden perustajatiimi on kansainvälinen. Tämä epäsuhta ei selity pelkästään sillä, että naiset eivät yhtä rohkeasti hae suuria rahoituskierroksia. Ongelma on syvemmällä rakenteissa: kuka saa tilaisuuden, kenet nähdään…
-
Stansvikinkallion metsät on säästettävä
Helsingin kaupunki on jälleen ryhtynyt kaatamaan puita Stansvikinkallion metsässä. Tällä kertaa kyseessä on katurakentamisen urakka, jossa tehdään monia eri katuja alueen varattujen tonttien ympärille. Osa kaduista on metsän reunalla, mutta varsinkin yksi katu menee yllättävänkin syvälle metsään, vaikka Stansvikinkallion metsäalueen kaava uudelleenarvioidaan ensi syksynä. Ei siis tiedetä vielä mitä tälle alueelle tulee tapahtumaan. Kävin sunnuntaina…